Dark mode tai tumma tila on yleistynyt viimevuosina eri sovelluksissa. Vuoden 2021 aikana voi olettaa sen myös yleistyvän nettisivuilla entistä enemmän ja siitä on hyötyä sekä silmillemme sekä käyttämiemme laitteiden akuille.
Tutkimuksien mukaan tumma tila vähentää silmien kuormitusta ja näin ollen vähentää silmien väsymystä. Varsinkin iltaisin tapahtuva sinisen valon altistus vaikuttaa syvään uneemme negatiivisesti. Parastahan olisi tietysti jättää älylaitteet iltaisin pois, mutta aina se ei ole mahdollista. Silloin on hyvä, jos voimme valita vaihtoehdon, joka kuormittaa vähemmän herkkiä aistejamme ja auttaa nukkumaan paremmin.
Tilanteita, joissa tumma tila ei olekaan parempi
Musta teksti valkoisella pohjalla on toki selkeämpää luettavaa ja aivomme ovat tottuneet siihen paperille kirjoitetun tekstin myötä. Myös näkörajoitteisille saattaa olla helpompi lukea valkoisella pohjalla mustaa tekstiä. Tämän takia on hyvä tarjota molemmat vaihtoehdot – tumma ja vaalea tila – jotta käyttäjä voi itse tarpeensa, tilanteensa ja halunsa mukaan valita mieleisensä näkymän, eli personoida sivustoa oman tarpeensa mukaiseksi.
Laitteiden akun kesto
Kirkas taustavalo kuluttaa puhelimen tai tabletin akkua enemmän kuin tumman tilan vaatima valoteho. Jos laitteesi akku on aina tyhjä, kannattaa kokeilla auttaisiko dark mode asiaa. Ei se ihmeisiin pysty, mutta osaltaan se saattaa auttaa pidentämään latausväliä.
Testaa nettisivujen tumma tila
Voit testata mThing:in nettisivujen tummaa tilaa klikkaamalla kuuta sivujen vasemmassa alareunassa <-. Sivuston taustaväri muuttuu tummansiniseksi ja tekstit vaaleiksi. Linkeissä pysyy yhä tuttu sininen väri.
Nettisivujen trendit 2021 – mitä pitäisi tehdä, kun vuosi vaihtuu?
Nettisivuja ei tarvitse muuttaa jokaisen trendin mukaisesti, mutta on hyvä, että sivut ovat nykyaikaiset. Muuten asiakas voi helposti luulla, että koko yrityksen palvelut ovat hautautuneet historiaan, koska nettisivujakaan ei ole päivitetty niin pitkään aikaan. Myös lisääntynyt tieto, esimerkiksi tummasta tilasta, auttaa palvelemaan erilaisia käyttäjiä ja tekee sivuista saavutettavat monelta kantilta. Kannattaa siis harkita, että mikä on juuri minun sivuilleni tarpeellista päivitystä ja mikä ei. Vanhoille WordPress -sivuille voidaan lisätä uusia ominaisuuksia ilman, että koko sivustoa on tarpeellista rakentaa uudestaan. Kysy lisää ja katsotaan yhdessä, miten voimme kehittää sivujasi palvelemaan paremmin asiakkaitasi.